Barona tehnyt lisäsijoituksen kevytyrittäjäpalveluun – jatkossa FREE.fi:n enemmistöomistaja

Barona 12.10.2021

Palveluyhtiö Barona on tehnyt uuden investoinnin kevytyrittäjäpalvelu FREE.fi:hin. Jatkossa Barona omistaa enemmistöosuuden Suomen toiseksi suurimmasta kevytyrittäjäpalvelusta. Järjestelyn odotetaan toteutuvan loppuvuoden 2021 aikana kilpailuviranomaisten hyväksynnän jälkeen.

Vuonna 2017 toimintansa aloittaneessa FREE.fi:ssä on noin 18 000 rekisteröitynyttä kevytyrittäjää ja toiminimiyrittäjää. Voimakkaasti kasvaneen kevytyrittäjyyspalvelun liikevaihtoennuste vuodelle 2021 on noin 80 miljoonaa euroa, jossa on kasvua edelliseen vuoteen verrattuna yli 100 prosenttia. Yrityksessä työskentelee 28 henkilöä.

Barona teki ensimmäisen sijoituksen FREE.fi:hin tammikuussa 2021.

–Yhteistyön syventäminen oli täysin luonnollinen suunta tässä tilanteessa, jossa työelämä muuttaa muotoaan. Jokaisella pitäisi olla oikeus valita itselleen ja omaan elämäntilanteeseen parhaiten soveltuva työn tekemisen muoto. FREE.fi ja Barona kykenevät yhdessä tarjoamaan tähän aidon mahdollisuuden, toteaa FREE.fi:n toimitusjohtaja Joonas Tuompo.

FREE.fi-palvelusta löytyy mm. rakennustyöntekijöitä, siivoojia, kampaajia, IT-alan ammattilaisia ja graafisia suunnittelijoita. Ammattinimikkeitä on yli 100.

–Olemme yhdessä FREE.fi:n kanssa rakentamassa aivan uutta markkinaa. FREE.fi ja kevytyrittäjyys vahvistavat osaltaan kykyämme ratkoa yhteiskunnallisia haasteita, kuten alati voimistuvaa osaajapulaa, eri näkökulmista. Yksilökeskeisyys ja vapaus valita korostuu FREE.fi:n toiminnassa, ja ne ovat täysin linjassa Baronan tulevaisuuden tavoitteiden kanssa, sanoo Baronan toimitusjohtaja Lassi Määttä.

Keväällä toteutetun kyselyn mukaan yli neljä viidesosaa kevytyrittäjistä on vähintään melko tyytyväinen asemaansa, ja yhä useampi aikoo myös jatkossa toimia kokoaikaisesti laskutuspalvelun kautta. Yleisimmät syyt kevytyrittäjäksi ryhtymiseen ovat henkilön oma elämäntilanne, laskutettavan työn pienimuotoisuus ja sekä haluttomuus perustaa yritystä.

–Suomessa on jo lähes 180 000 kevytyrittäjyyspalveluihin rekisteröitynyttä henkilöä, mutta heidän juridinen asemansa mm. sosiaaliturvassa on edelleen epäselvä. Kyselymme mukaan kevytyrittäjiä huolettaa eniten työttömyysturva. Sosiaaliturvajärjestelmää on aktiivisesti kehitettävä työelämän muutosten mukaisesti, jotta työn tekeminen olisi aina kannattavaa, myös toimialayhdistys Uusi työ ry:n puheenjohtajana toimiva Joonas Tuompo jatkaa.

Kevytyrittäjä on itsenäisesti, ilman omaa Y-tunnusta tai yritystä työtä tekevä henkilö. Laskutuksen hoitaa laskutuspalvelu, joka huolehtii myös kirjanpitoon ja muuhun byrokratiaan liittyvistä velvollisuuksista. Lisäksi FREE.fi tarjoaa laskutus- ja kirjanpitopalvelua myös Y-tunnuksellisille yrittäjille.

Kevytyrittäjien määrä on kasvanut Uusi työ ry:n mukaan vuosittain yli 30 prosenttia.

Lisätietoja:

Joonas Tuompo, FREE.fi:n toimitusjohtaja
040 187 6486
joonas@free.fi

Lassi Määttä, Baronan toimitusjohtaja
040 830 7646
lassi.maatta@barona.fi