Barona vahvistaa asemaansa sote- ja rakennusalalla ostamalla Medimanagerin ja Mployn

Barona 21.1.2021

Työelämäyhtiö Barona on ostanut norjalaisen rakennusalan henkilöstövuokrausyrityksen Mployn koko osakekannan sekä osake-enemmistön lääkärirekrytointiyritys Medimanagerista. Molemmat kaupat on viety päätökseen ja ne vahvistavat Baronan markkina-asemaa sekä laaja-alaisten työelämäpalveluiden tarjontaa Suomessa ja Norjassa.

MPLOY-KAUPPA LUO KASVUPOHJAA NORJAN MARKKINOILLA

Mploy on vuonna 2012 perustettu rakennusalan henkilöstövuokraukseen erikoistunut yhtiö, joka tarjoaa asiakkailleen mm. sähköasentajia, rakennustyöntekijöitä ja telineasentajia. Vuonna 2020 yrityksen liikevaihto oli 9 miljoonaa euroa, ja työntekijöitä on noin 150.

Barona on ollut Mployn osaomistaja vuodesta 2019 lähtien. Nyt tehdyn järjestelyn myötä Baronan rakennusalan liiketoiminta Norjassa kasvaa merkittävästi. Korona on vaikuttanut rakennusalaan myös Norjassa, mutta viimeisen puolen vuoden aikana Mployn liiketoiminta on palautunut vuoden 2019 tasolle.

Barona on toiminut Norjan rakennusalalla vuodesta 2015 lähtien. Barona avaa kolmannen toimiston Mossiin helmikuussa.

”Mploy-kauppa jatkaa Pohjoismaiden kasvustrategiaamme, ja Norjan markkinassa on selvää kasvupotentiaalia. Meillä on vahva usko ja luotto Mployn molempiin perustajajäseniin, jotka jatkavat keskeisissä rooleissa Norjassa. Yhteisen vision ympärille on hyvä rakentaa kasvua”, kertoo Baronan kehitysjohtaja Heikki Raulo.

”Yhdistyminen Baronan kanssa antaa meille loistavan ponnahduslaudan kasvuun täällä Norjassa. Tavoitteemme on laajentaa palveluamme koko Norjan kattavaksi tulevien vuosien aikana”, toteaa Barona Norjan toimitusjohtaja Kristian Nebell.

MEDIMANAGERI LAAJENTAA SOTEALAN TARJONTAA

Medimanageri on vuonna 2019 perustettu lääkärirekrytointiyritys, jonka liikevaihto viime vuonna oli noin 0,5 miljoonaa euroa. Yrityksen päätoimisto sijaitsee Oulussa, mutta toiminta kattaa koko Suomen.

Barona on vahvistanut henkilöstöpalvelutarjontaansa sosiaali- ja terveysalalla seurattuaan alan vaikeaa työvoimatilannetta. Vuodesta 2020 kansainvälisen hoitajarekrytoinnin rinnalle on rakennettu kotimaisen työvoiman saatavuuteen ja hallintaan keskittyvää rekrytointi- ja sijaisvälityspalvelua.

Yrityskaupan myötä toiminta laajenee hoitajien lisäksi lääkäripalveluihin.

”Kauppa vahvistaa Baronan osaamista ja strategista positiota kokonaisvaltaisten henkilöstöpalvelujen tuottajana myös sotesektorille. Medimanagerin tiimillä on vahva kokemus ja näkemys lääkärien rekrytointiin ja resursointiin liittyvistä palveluista”, kehitysjohtaja Raulo toteaa.

”Medimanagerin toiminnan tarkoituksena on ollut alusta asti tarjota lääkäreille ja terveydenhuollon ammattilaisille mahdollisimman laajat työllistymismahdollisuudet ympäri Suomen sekä tarjota asiakkaille parasta ja tehokkainta palvelua. Yhdistyminen Baronan kanssa avaa meille mahdollisuuden tarjota entistä laajempia palvelukokonaisuuksia lääkäripalveluissa ja nopeuttaa kasvuamme merkittävästi tulevina vuosina”, toteaa toinen Medimanagerin perustajista, toimitusjohtaja Matti Jakonen.

Lisäksi Barona on sijoittanut Free.fi-kevytyrittäjäpalveluun, jonka kanssa on tavoitteena syventää kumppanuutta lähivuosina.

Barona on Suomen suurin henkilöstöpalveluyritys. Yrityksen liikevaihto oli vuonna 2019 noin 405 miljoonaa euroa (pro forma).

Lisätietoja:

Heikki Raulo, Baronan kehitysjohtaja
040 719 1589
heikki.raulo@barona.fi

Matti Jakonen, Medimanagerin toimitusjohtaja
043 848 6827
matti.jakonen@medimanageri.fi