Korona-aikana työllistämisen kesto-ongelmat eivät ole väistyneet

Barona 6.9.2020

Baronan toimitusjohtaja Minna Vanhala-Harmanen: “korona-ajan poikkeussäädöksiä tarkasteltava uudelleen”

Työllistäminen on kesän aikana vaikeutunut Suomessa merkittävästi. Koronapandemian aiheuttamasta häiriöstä ja taloudellisesta epävarmuudesta huolimatta töitä on tarjolla lukuisilla aloilla, mutta osaajia on yhä haastavampi löytää. Uusi ilmiö on palvelualojen vaikeutunut työllistämistilanne.

Henkilöstöpalveluyritys Baronan mukaan työllistäminen on vaikeutunut yllättävillä aloilla.

”Kevään yhteiskunnallisen sulun jälkeen työvoimatarve lisääntyi kesän aikana Suomessa. Suuressa mittakaavassa olemme jälleen palanneet pitkään vallinneeseen tilanteeseen, jossa osaajapula on lukuisilla aloilla todella akuutti”, sanoo Baronan toimitusjohtaja Minna Vanhala-Harmanen ja jatkaa:

”Uutta on se, että nyt myös palvelualoilla on avoimien työtehtävien täyttäminen vaikeutunut. Esimerkiksi myynnin ja kaupan alan tehtäviin, joihin on matala kynnys hakea ilman pitkää työkokemusta, on entistä mutkikkaampaa löytää työntekijöitä. Tilanne on sama eri puolilla Suomea.”

Kasvuun lähtenyt työttömyys sekä lomautukset ovat lisänneet potentiaalisten työnhakijoiden määrää. Tämä ei kuitenkaan ole helpottanut työllistämistä.

Yksi merkittävä syy on vanha tuttu kohtaanto-ongelma. Suomen työttömyysaste oli heinäkuussa noussut jo 7,7 prosenttiin, mutta samaan aikaan meillä on yhä kymmeniä tuhansia työpaikkoja avoinna.

Myös työn kannustavuudessa on tapahtunut muutoksia negatiiviseen suuntaan. Esimerkiksi työttömyysturvan enimmäisaika ei pandemian vuoksi lomautetuilta tai irtisanotuilta kulu lainkaan loppuvuoden aikana. Työttömän vapaasti ansaittavan suojaosan nousu kesäkuussa 500 euroon ei näytä kannustavan ihmisiä lyhytaikaisiin töihin aiempaa paremmin.

“Tiedämme hyvin, kuinka vaikeasti hahmotettava ja ristikkäisiin suuntiin ohjaava suomalainen tukijärjestelmä on. Korona-aikana pikavauhdilla tehdyt päätökset ovat hienosti turvanneet kansalaisten terveyttä mutta nyt pandemian pitkittyessä meidän on pakko tarkastella myös työllisyysvaikutuksia tarkemmin. Näyttää siltä, että työttömäksi tai lomautetuksi jääneet miettivät tällä hetkellä useampaan kertaan, että kannattaako heidän ottaa riskiä ja tarttua tarjottuun työhön. Ja töitä on kuitenkin tarjolla ympäri Suomen”, toimitusjohtaja Vanhala-Harmanen pohtii.

Nyt tarvitaan nopeita ratkaisuja monella rintamalla. Henkilöstöpalvelualan suurin työllistäjä Barona tunnistaa oman vastuunsa mutta kutsuu päättäjiä katsomaan tukijärjestelmää kriittisesti.

”Suomen talous tarvitsee nyt ihan jokaisen työpanosta, ja yritysten vaikeutuneessa kassatilanteessa osaajapula on entistäkin vakavampi ongelma. Meidän Baronan on kyettävä auttamaan työntekijöitämme entistä paremmin luomaan myös lyhyemmistä työrupeamista turvallisia ja pitkiä työuria. Valtion johdon ja työmarkkinajärjestöjen taas tulisi tarkastella korona-ajalle sovittujen poikkeussäädöksien vaikutuksia uudelleen”, Vanhala-Harmanen toteaa.

Barona työllistää vuosittain noin 30 000 ihmistä ja on Suomen 6. suurin työnantaja.

Lisätietoja:

Minna Vanhala-Harmanen, toimitusjohtaja, Barona 
0400 511786 
minna.vanhala-harmanen@barona.fi 

Antti Möller, Head of Communications & Public Affairs, Barona 
044 5455698 
antti.moller@barona.fi