Avain Logistiikka Oy osaksi Barona Logistiikkaa

Barona 20.2.2017

Sisälogistiikan palveluratkaisuihin erikoistunut Barona Logistiikka ja varastologistiikan palveluihin keskittynyt Avain Logistiikka yhdistävät voimansa. Avain Logistiikka jatkaa toimintaa omalla nimellään ja sen koko henkilöstö jatkaa yrityksessä. Järjestely vahvistaa molempia yrityksiä avaamalla mahdollisuuksia uudentyyppiseen kasvuun ja toiminnan kehittämiseen. Avain Logistiikka liittyy osaksi Barona Logistiikkaa vuoden 2017 alusta alkaen.

Barona Logistiikan toimialajohtaja Kari Heikkilän mukaan molemmista yrityksistä tulee yhdessä vahvempia: ”Avain Logistiikka on vahvasti kasvava ja kehittyvä, erittäin hyvin hoidettu yritys. Se pystyy palvelemaan tehokkaasti myös volyymiltaan pienempiä asiakkaita. Avain Logistiikan mukanaan tuoman osaamisen ja resurssien ansiosta pystymme tuomaan uusia ratkaisuja ja palvelemaan asiakkaitamme entistä kokonaisvaltaisemmin. Olemme erittäin innoissamme yhteistyön alkamisesta.”

Avain Logistiikan toimitusjohtaja Toni Mäkelä: ”Barona Logistiikan toimintakulttuuri ja työyhteisön arvot vastaavat hyvin pitkälti omiamme. Molemmissa yhtiössä nähdään markkinoiden kehittyminen ja tulevaisuus samalla tavalla. Se yhdistää meitä. Näemme lisäarvoa myös Barona Logistiikan vahvassa henkilöstöosaamisessa, sillä varastologistiikka on hyvin henkilöstöpainotteinen ala. Osaava henkilöstö on toiminnassamme hyvin tärkeässä roolissa. Yhteistyö tulee tuomaan meille mahdollisuuksia entistä joustavampaan asiakkaiden palvelemiseen. Olemme hyvin tyytyväisiä, että löysimme kasvua ja tulevaisuutta ajatellen itsellemme näin sopivan kumppanin.”

Lisätietoja:

Kari Heikkilä, Toimialajohtaja, Barona Logistiikka, puh. 040 550 0109
Toni Mäkelä, Toimitusjohtaja, Avain Logistiikka Oy, puh. 0400 454 368

*****

BARONA LOGISTIIKKA

Barona Logistiikka on sisälogistiikan palveluratkaisuihin erikoistunut yritys, jonka ydinpalveluita ovat logistiikan ulkoistaminen sekä räätälöidyt henkilöstöratkaisut. Yritys on perustettu vuonna 2000. Barona Logistiikka työllistää vuosittain noin 3500 työntekijää erityyppisiin logistiikan alan tehtäviin. Barona Logistiikka on osa Barona Groupin rohkeiden yritysten yhteisöä.

www.baronalogistiikka.fiwww.baronagroup.fi

 

AVAIN LOGISTIIKKA OY

Avain Logistiikka on suomalainen täyden palvelun logistiikkatalo, joka toimii pääkaupunkiseudulla. Avain Logistiikka tarjoaa yritysasiakkaille kattavat logistiikan varastointi-, käsittely-, pakkaus- ja kuljetuspalvelut sekä sähköiset tiedonsiirtopalvelut. Yritys on erikoistunut muun muassa hyvinvointituotteiden, terveystuotteiden sekä vaarallisten aineiden varastointiin ja käsittelyyn. Avain Logistiikka on perustettu vuonna 2013 ja se työllistää n. 35 henkilöä.

www.avainlogistiikka.fi